Subscribe to:
Post Comments (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Artist formerly known as Kerawah-wah
About Me
Blog Archive
-
▼
2008
(237)
-
▼
October
(23)
- Joka puolella vaan sitä seksiä...
- Mara
- Nää on taas näitä
- Pelko
- Kaikkien aikojen understatement
- Uusi nimi
- Siis kesken homman?
- Tästä voi vain parantaa
- Venezuela
- Voi perse
- Hellitäpä poika
- Haha!
- Kevyesti keskellä päivää
- Hei, me otsikoidaan!
- Tyhjentävä ilmaisu
- Rehellistä puhetta
- 1+1=2
- Hmmm...
- I=S
- Mikä sen bändin nimi on?
- Amma?
- Krooh...
- Hyvä otsikko
-
▼
October
(23)
7 comments:
Niitä on kolmea sorttia, inter-, euro- ja Sabbath-viisuja. Ongelma on kyllä sikäli tuttu, että on ikävä keksiä vaihtelevia tapoja puhua stykeistä, kipaleista, lauluista, rallatuksista ja iskusävelmistä.
Kuuntelin sen levyn. Pikkasen on kaverilla kitara liekeissä. Ymmärrän hyvin sen selityksen, jonka löysin netistä koskien levyn syntyä.
Juh, hämärän rajamailla, the twilight zone.
Selityksestä en kyllä tiedä, oliko se jotain vilunkia tai laitonta? Meinaan että löysitkö salaliittoteorioita siitä, onko se ehta live, oliko laitteissa jotain merkillistä tai oliko erikoislääkitys päällä.
Ainakin siellä on hillittömän nopeita kuletuksia, joista tulee mieleen Les Paulin ja jälkeläisten studiokikkailut, mutten tiedä miten ne ovat syntyneet. Nuo naurattavat, Les Paulia itseään ei jaksa kuunnella kuin minuutin tai kaksi kerrallaan.
Laitonta kyllä. Siis keikkapaikan henkilökunta oli kuullut soundcheckiä ja joku oli ollut sitä mieltä että keikka on pakko saada nauhalle keinolla millä hyvänsä. Sitten järjestänyt edes jotain äänitysvehjettä paikalle. Mononahan se on sitten taltioitunut päämikseristä.
"studiokikkailut" ??? syntyvät soittamalla ja delay-laitteella (kaiku).
Orait, se oli se taltion teko. Olen lukenut liikaa salaliittoteoriaa livetallennuksista, viimeksi Beach Boysin erinäisistä liveistä, että säikähdin.
Studiokikkailulla viittasin esmes Les Paulin kahden nauhurin viritelmiin ja nopeutettuihin nauhoihin sieltä xenotsooiselta ajalta (lähinnä 50-luku). Tutkin taas Gatton-sivuja vähän, näköjään on 12-vuotiaana soittanut Les Paul -singlejä 33-nopeudella, että saa hajua mitä siellä soitetaan. Link Wray kuulosti liian helpolta, ei napannut silloin. Kitara oli kai jo Gibson… ES-mikäseon.
Kaveri alkoi muistella Gattonia kuunnellessa kaiholla "aitoa" nauhakaikulaitetta, jollaisia rautalankahommissa käytettiin. Mikä sen vehkeen nimi oli, jossa on lyhyt nauhanpätkä viiveen tekemiseksi.
Kitarahan useimmiten Gattonilla oli Fender Telecaster, kuten esim. tämän albumin julkaistun version kansikuvassa.
Jostain forumilta löytyi epäily, että levyn viimeisessä biisissä (joku lämmittelypätkä) olisi käytössä Gibson ES-295.
Mua askarruttaa yhdessä biisissä kuuluva toisen kitaristin soolo, joka ei selkeesti ole Gattonin. Kuka siellä veivaa?
Aitoja nauhakaikuja on vaikka millä mitalla. Itse omistin aikoinani yhden Roland Space Echon (tuhoutui tulipalossa). Se nauhanpätkä ei ole kauhean lyhyt. Tein kerran uuden siihen Spaceen.
Muita on ainakin Echoplex ja... öö Binson, Wem, Vox... ohan noita
Jou, Tele on klassikkokirveensä, mutta kuulemma isä osti pojalle 50-luvulla sen Gibsonin, jonka hän välillä myi auton välirahoiksi ja isän harmiksi, mutta osti takaisin ja piti käytössä uransa loppuun saakka.
Echoplex oli luuppinauhakaikuvehes, josta rautalankatoveri höyrysi. Olikohan joku 8 sekuntia se luuppi. Oli niitä tietty muitakin jo 60-luvun alkuhämärissä, mutta siinä oli kai josaain piireissä jotain legendaarista.
Kakkoskitarassa nettitietojen mukaan on Lance Quinn, kuten olet varmaan huomannut. Kaipaisi kuvaa, että tajuaisi mitä kaikkea Gatton touhuaa. Love My Babyssa esimerkiksi naurattaa noin 0:46 alkava väliluikaus, joka kuulostaa hiljaisemmalta ja irralliselta.
Post a Comment